15.7.2009

Matkalla Norjassa osa 4

Tiistaina 14.7 MosjØssä.
Blogistani jäi eilinen päivä, yöpymis mökissä ei ollut nettiä.
Eilenkin oli kaunis päivä – kauniit merelliset maisemat ja paljon mutkia. Matkasimme siis Overhallasta Brönnöysundiin suomalaisittain kirjoitettuna.




<

Eilisen matkan yksi elämys oli lauttamatka, jota sai odotella tunnin auringon paisteessa






Toisella puolen vuonoa, pikkupaikkakunnan infopisteessä ei osattu neuvoa kuin oman pikkukunnan olemattomia yöpymisiä. Joten eikun vaan matkaan Saavuimme sitten Brönnöysundiin kolmen aikaan iltapäivästä ja löysimme turisti-infon jossa pyysimme opasta auttamaan etsimään joku yöpaikka. Osoittautui, että kaikki on oikeastaan varattu- kaupungissa jonkun filmin kuvaaminen takia. Usean puhelun jälkeen, saimme kylän viimeisen vapaan mökin. Hinnaltaan se oli 450 NOK ja siihen olisi mahtunut kaksi muutakin. Oli sähköt ja veranta. Vuorimaisema ja aurinkoa. Me saimme siellä pestyä pyykin 25 NOK hintaan ja suihkusta piti laittaa 10 kruunua laatikkoon. Tätä leirintäaluetta piti vanhempi pariskunta ja emäntä oli koristellut mökit ja alueen aivan täyteen puoli antiikilla ja kaikella pikku tilpehöörillä, katseltavaa ja kuvattavaa riitti.
Ajelimme sieltä myös niemen kärkeen vai onko se jo sillalla yhdistetty saari, mutta paikkaan nimeltä Torghatten.





Ensimmäinen elämys oli siro ja korkea silta - niin sillassa oli vain pitkä mutka.
Loppumatka olikin sitten kapeahkoa asfaltoitua maalaistietä, jos eteen sattui maitoauto – mites ohitat…

kuvassa taustalla näkyy tuo päämäärämme Torghatten.
Eli kyseessä on melkoisen iso kallioinen vuori, jonka läpi on reikä. Oli kuuma eikä minulla ollut tietoa että mikä tien päässä pitäisi olla ja miten sinne pääsee. Alhaalla oli kyltti, jonka tekstiä oli matkan pituuden kohdalta raaputeltu. Minä arvelin että okei lähdempä kurkkaamaan kun pikkulapsetkin on menossa ja vesipullo vain matkassa. Jätin tyhmyyttäni mopohousut päälle ja kameran kaulaan. Olisin ottanut edes sen vesipullon matkaan. Matkaa oli ylöspäin kivistä polkua 30 min ja loppuosuus jäi näillä eväillä nousematta, sillä en halunnut jättää toista niin pitkäksi aikaa yksin. Näin siis luolan suuaukon ja sydän huonokuntoisuutta pampailen laskeuduin takaisin. Joten jäi jotain hampaan koloon. Tämä kolo on koettava uudelleen yhdessä ajan kanssa.


Mökissä saimme sitten kokeilla niitä minikokoon meneviä ohuita kangasmakuupusseja ts. oikeastaan lakanaa. Minulle se osoittaui ihan kelpo-jutuksi, päälle vetäisi vain mökin filtin ja pään alle talon tyynyn. Mutta Eki on hiukan toista kokoa – hän ei mahtunut siihen kovin hyvin – täytyy etsiä parempaa kokoa.

/
Eilen maanantaina 13.7 ajelimme 210km


Tänään tiistaina 14.7
lähdimme Brönnöysundin Moskensin leirintäalueen mökistä klo 11.00 ja aurinko lämmitti liki hellerajalle koko päivän.





Tämän päivän elämyksiä on olleet yhä vain hämmästyttävät vuoret, vuonot, komeat kosket ja putoukset.

Seinäsuorat rinteet – kuinka niissä voi puut kasvaa. Sekä sen lisäksi tunneli, jonka pituus oli 5,9 km.


Se oli virkistävä kokemus helteestä viileään luolaan. Mittari putosi 13 asteeseen ja luola on todella himmeästi valaistu, että minulla takkapenkkiläisellä aurinkolasien läpi ei juuri paljon näe.





ja vuoren toisella puolella maisema onkin karumpaa...

Vuorten yli ja läpi tultuamme saimme pienen sateen niskaan, että sain kameran pukata takin sisälle.

On ollut elämystä taas huomata miten myrskypilvet eivät nouse vuorten yli rannikolle, kuten eilenkin merituuli hajotti uhkaapat pilvet ja rannikkokaupunki sai pitää sinisen taivaansa, näin kävi myös täällä tänään.

näkymä hotellin ikkunasta ennen kävelylle lähtöä...


Mosjön rantakadun vanhoja rakennuksia ihailimme iltakävelyllä ja kävimme syömässä.
Viisastuneena emme tilanneet isoa pizzaa vaan kanaa eri tavoilla. Ruuat maksoivat Gilles cafessa 198 NOK ja oluet 130NOK, eli yksi olut oli hitusen yli 7 euroa. Ruuat maksoi 21 euroa.
Hotellimme sijaitsee rautatieasemaa vastapäätä toisen motellin vieressä aivan E4 varressa, mutta kas vain ei tänne sisälle niin pahasti kuulukaan tuo liikenteen meteli. Hotellimme Mosjön hotelli A/S ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta toistaiseksi kaikki ovat olleet meille ihan jees. siistiä ja puhdasta. Nettikin toimii…

Ei kommentteja: