3.6.2009

31.5.2009 hellepäivän huruttelut

Lähdimme Tapiolta klo 11.20 lämpömittarin näyttäessä jo komeasti +23°C ja tehtäväksi saaneena kuuntelin ylimääräisiä kolinoita tai räpinöitä. Kuski oli edellisenä päivänä tehnyt Varaderosta riisutun mallin ja vaihtanut tulpan (vai onko niitä useampikin) ja ilmansuodattimen (luullakseni) ja nyt niitä kahta ylimääräistä mutteria hän sitten ihmetteli mistä ne tipahtivat . 5 kilometrin päästä nopeusmittari viisari putosi yllättäen nollaan ja näytti siltä että saamme kääntyä takaisin. Nokka oli jo takaisin kotiinpäin, kun viisari heilahtikin takaisin ja se alkoi käyttäytyä normaalisti. Kolinoita ei kuulunut mistään ja kyyti oli tasaista ja mukavaa. Kullerot kellastuivat auringonkilossa ja rentukat nyökkäilivät purojen virrassa.

Kaikki ennustukset olivat luvanneet täksi päiväksi upeaa hellepäivää, pohjoisimpaan Suomeen pilviä ja kuurojakin. Rohkeasti suunnistimme kuitenkin Sodankylän kautta Suvannon kylää kuvaamaan, kun emme olleet siellä käyneet. Se tiesi pitkää ajoa lämpimänä päivänä. Nyt riisuin vuoret ajopuvun housuista ja alusasuksi bambupitkikset ja t-paita. Yhdistelmä tuntui toimivan , tarkenin hyvin ja nahkaiset pikkuhanskat korvasivat osan matkasta oikeita hanskoja. Jotain taisin kuitenkin unohtaa lämmöstä huolimatta, sillä yli 400 kilometriä myöhemmin illan viimeisissä mutkissa vilunpuistatukset vavisuttivat kehoani ja kaulan rauhaset olivat turvoksissa. Seuraavana aamuna sen lopulta huomasi, kurkku oli armottoman kipeä ja olin saanut kunnon kesäflunssan. Niin se silkkihuivi kaulaan ja sittenkin pidä vain ne kunnon kintaat kädessä, ettei viima hiivi puseron sisään löysistä hihansuista.

Varo poroja

Matkamme siis taittui Tapio-Marraskoski-Meltaus-Unari-Sodankylä. Osman pikkukylän kohdalla, jossa vasemmalle jää järvi ja oikealla puolen rinteessä on kylän ainoat talot, totesimme että terassijengi ei ollut vielä paikalla kuten tavallisesti ohi ajaessamme jolloin kaikki päät kääntyvät kun joku kaheli ajelee moottoripyörällä tällä tiellä. Nyt näytti miehet olevan virvelöimässä rannassa.

Unarissa huomasin tiellä historioitsija Samuli Onnelan kävelyllä toisen vaarin kanssa. Samuli on toipumassa viime syksyn vakavasta liikenneonnettomuudesta. Olen kuunnellut Samulin historiaa tihkuvaa valoisaa kesäjuhlapuhetta Songassa vuosia sitten…

Meltaus- Unari väli on soratietä Sodankylän rajalle saakka, eli sinne Lannan ja Lapin rajalle. Tätä tietä ei voi suositella katukiitureille kuten ei tämän päivän muitakaan soratiepätkiä, osa oli niistä tosi huonossa kunnossa. Varaderolla ei ollut vaikeuksia ajella, pehmeällä parin sadan metrin irtosepelipatjalla oli kyllä taiturointia.

Riipin kylässä oli mielenkiintoinen muistopaasi. Niin että tiedättekös että Riipin kylästä on ollut talonpoikien edustus Tuhkolman säätyvaltiopäivillä vv. 1760 – 65 Matti Paavonpoika Riipi. Ei tainnut tämä Matti lentää illaksi kotiin, eikä liioin matkustella viikonlopuksi junalla… mitenhän ne tekstiviestit saapuivat perille?


Saavuimme siis Sodankylään, tutkittuamme vielä jonkun soratiepätkän. Täällä elokuvajuhlien paikkakunnalta löytyisi varmaan bensaa ja purtavaa. Teboililta menovedet ja Pizza á la Riestosta sai pizzaa ja kahvia.

Tässä paikassa oli Veikko Alarieston Lappi-aiheisia maalauksia ja mukava nurkkaus jopa lapsille. Siisteydeltään keskivertoa tasoa, mutta pizzat pyöräyttävältä paakarimyyjättäreltä ei herunut hymyn häivää, ei kiitosta, ei muita sanoja kuin 8,50! Ostimme kanapizzan puoliksi ja kahvit päälle. Pizza sinänsä oli iso, herkullisen mehukas ja maukas.

Mutta palvelu … Millaiset miseliinit tälle paikalle. Jos tykkää syödä ja on nälkä, kannattaa käydä, mutta persoonallisuutta, palvelualttiutta puuttui… nousi siis kolmeen miseliiinirenkaaseen. Normaali pizzan jakaminen kahdelle olikin hyvä ratkaisu, ei tullut syötyä itseä ähkyyn


Minäkin opin tänään että Suomessa on kuulemma kolme paikkakuntaa, joiden nimet loppuvat ”ruotsiksi” –tet –loppuun. Jaa no mitkä ne ovat, no Varkaus on Kriminalitet, Vammala on Invaliditet ja nyt oltiin siellä kolmannessa eli Sodankylässä, joka on Militaritet. ..


Maisemia katseltiin ja ajeltiin kyllä ihan tylsiäkin unettavia teitä ja niinpä huomasin että kypäräni nöksähti kuskin selkään pari kertaa. Oli lämmintä varmaan siellä +23 – +25 °
Matka oli pitkä joten ajatuksille oli taas aikaa laukata… Edellisen päivän valmistujaisjuhlat ja lakkiaiset tulivat mieleen.
Muistelin niitä epävarmoja pälyileviä nuoria n- 16-18v epäsiisteissä asuissa hakemassa valmistujaistodistusta. He eivät uskaltaneet katsoa eteensä ja olivat sen näköisiä, että anteeksi kun olen olemassa tai blääh pitääkö tässä nyt seistä… Tämän koulun valmistuneista hiukan vanhemmat n. 20v ja yli oikeisiin ammateihin tai tutkintoihin valmistuneiden olemuksesta taas huokui jo itseluottamus ja itsekunnioitus. He ottivat todistukset, ruusun kuin onnittelut hymyssä suin vastaan ja rivissä seisoessaan heistä näki kuinka he olivat ylpeitä omista suorituksistaan leuka pystyssä ja katse vakaana eteenpäin, niin kuin kuuluukin olla.

Vierailin myös lakkiaisjuhlavastaanotolla ja siitä pienestä hiihtäjäpojasta oli kasvanut pitkä komea partasuinen kaveri. Hänelle puhuin siitä kuinka tässä nuori ylioppilas on kaikesta huolimatta vielä hyvin raaka ja elämän koulu sitten vasta kaikki kouluttaa ja kypsyttää. Annoinkin hänelle ”raa’an” ts. erikoisen vihreän ruusun. Onnea ja menestystä teille, nuoret.


Kokkosnivan voimalaitoksen patoaltaissa vesi velloi ja loiskui syvänä, uhkaavana ja ruskean pelottavana. Tuulenpuuskat ja korkeanpaikankammo puistatteli kroppaani kuvatessani ympäröivää maisemaa - Pyhätunturin rinteitä koristi vielä lumilaikut.

Tämä 5km soratie Viitostieltä Suvannon kylään Kokkosnivan voimalaitoksen vierestä oli tosi huonossa kunnossa ja kelirikon pieniä vesikuoppia täynnä.


Periltä löysimme kuitenkin taiteilijoiden Eero Kumpulan ja Juhani Palmun öljymaalauksista tuttujen talojen kylän. Suvannon kylä jäi saksalaisilla Lapin sodan aikana polttamatta ja nämä rakennukset ovat nyt museoviraston suojeluksessa. Kylässä on kaava joten alueelle ei saa rakentaa uudisrakennuksia ja kaikki korjauksetkin täytyy tehdä suojelusäädöksien puitteissa.



Päädyimme Mettiäisen kelomökki-yrittäjän kahvila Säpikkääseen. Emäntä tuli keittämään meille varta vasten kahvit ja mikrolämmittämään pienet kampanisut - tosin liian kovalla lämmöllä hintaan 5€.


Katselin kahvilan taidevalikoimaa ja matkamuistokäsitöitä, mutta en löytänyt mitään ostettavaa. Tämä paikka saa miljööstään viisi miseliinirengasta, ja palvelualttiudesta viisi, hintataso oli myös kohdallaan tuo tarjottava tosin kuumentui mikrossa emännällä liikaa. Olisin varmaan saanut uudet jos olisin valittanut…

Kuvasin kylän rakennuksia ja miljöötä ja nyt olemme käyneet myös tässä maalauksellisessa kylässä. Tämä kylämaisema on hyvin puhdasoppinen peräpohjalaismiljöö kokonaisuus, eikä pihoilla talojen kupeissa tönötä trampoliineja eikä satelliittilautasia.


Muuallakin matkan varrella on mahtava nähdä vanhoja pirttejä, toivon totisesti että omistajat jaksavat kantaa huolta näistä rakennuksista ja perinteitä vaalien kunnostaa. Niissä rakennuksissa on sielu ja se näkyy jo kauas.

Pelkosenniemi city

Suvannon kylästä ei ollut pitkä matka Pelkosenniemen keskukseen Andy McCoyn kotipitäjään, kirkonkylä oli kyllä niin vaatimaton, että onneksi en haukotellessani sulkenut silmiä, olis koko kylä muuten jäänyt näkemättä. Meinaavat pystyttää Antti Hulkolle alias Andy McCoylle patsaan Pelkosenniemelle. No me olemme ponganneet moporeissuilla ainakin Esa Pakarisen ja Juicen patsaat ja Lordin kädenjäljet, että sekus vain…

Näimme Kemijärven pohjoisen vaaran päältä. Järvi on iso ja saaria täynnä. Sitä kuvatessa tuulen suhinalta ja korvatulpilta kuulin myös käen kukkuvan tälle vuodelle eka kertaa!

Kemijärveä

Energiajuoma teki kauppansa ja ne ainoat keksit. Ensi kerralla muista pikkuisen evästä taipaleille ottaa, aina ei pääse visan vingutukseen. Halusimme ajaa kauniimman maiseman halki Rovaniemelle eli tulimme Luusuan kautta. Sinistä vettä oli puolin ja toisin, maisemat upeat ja matka taittui rivakasti ilman kuvaustaukoja. Kuvaamiseen ei ollut enää aikaa.


Pirttikoskella pysähdyimme vesitauolle jossa kuvasin voimalaitoksen pohjapatoa. Me uusnuoret saatiin kuulla oikeilta autoilevilta nykynuorilta, mistä se voimalaitoksen tunnelista tuleva vesi oikein tulee ulos. Pirttikosken kylmillään olevia rivitalot jäivät meiltä vielä pongaamatta.

Vanttauskosken tuttu Mikako kahvila St1- yhteydessä oli auki vielä kahdeksaan ja ostimme huikopalaksi sämpylät ja unelmatorttu puoliksi. Hinta oli 11.60 Nyt jaksaisi kotiin näillä eväillä.

Pekkalan kylän kohdalla oli niin yllättävä pomppu 80 vauhdissakin hypähdin takapenkillä puoli metriä… huh huh. Toinen huh huh on sitten tämä Rovaniemen pohattojen jokilaakso, ennen Saarenkylää. Isoilla rantatonteilla vierekkäin on toinen toistaan uhkeampia tiilipytinkejä ja muita kartanoita ja jossain pihalla parkissa pontiac ja corvette.



Päivän anti vilustumisoireiden lisäksi oli 440 km ja kotiinpaluuaika 20:40. Lämpömittari näytti vieläkin +23°C :Matkareitti kulki Tapio-Meltaus-Unari-Syväjärvi- Riipi- Sodankylä- 5-tietä alaspäin Kokkosnivan voimalaitos tietä Suvanto- kantatie 9621 itään 5-tietä Pelkosenniemen keskustan kautta itäiselle puolelle Kemijokea Arvospuolen tielle kohti Kemijärveä. Tämä tie oli soratie ja tylsä väli Kemijärvelle. Kemijärveltä kantatietä 944 - Luusua-Pirttikoski-Vanttauskoski- Saarenkylä – Itäpuolentietä Tapiolle


Tuomi huiski valkolatvustaan
mustikan kukat pörriäisistä unelmoi
Pihlaja pienillä nupuilla.