17.5.2009

Kesäinen sunnuntai toukokuussa

Sunnuntaina 17.5.09
No pääsimmehän tänään euroviisujen jälkeen ylös vihon viimein ja ajelemaan hurua. Sääkin oli taas lämmennyt kesälukemiin (Tapio +17°), siispä ajohaarniskat päälle. Varadero käynnistettiin puolelta päivin. Oli jo vierähtänyt kaksi viikkoa ilman ajelua, kun oli töitä, huonoja säitä ja muita menoja. Isäntä on toiminut vapaa-ajalla metsäpehtoorina sekä tehnyt ympäristötaidetta - harventanut nuorta metsää toisaalla hän on myös aloittanut syvämerenkalastuksen lähilammessa ostettuaan katiskan. Mutta nyt sahat ja katiskat unholaan - tänään lähtisimme ulkomaille!



Ajattelimme suunnata Pellon kautta Pajalaan sieltä Korpilompoloon ja Överkalixiin ja Övertorneåån ja sitä kautta kotia. Näyttihän tuo jo kartaltakin melkoiselta urakalta. Siinä vaiheessa kun minä aloin pysäytellä kuskia joka kymmenen kilometrin päästä valokuvaustauolle, niin matkasuunnitelmaa oli pakko lyhentää.



Sää oli mikä ihanin. Tänään Suomen liput saloissa lepsottivat liikkumatta tankoja vasten - ei siis tuullut yhtään. Pellontiekin oli oikaissut takaisin routamöykkyjään ja ahkerat tienkorjaajat saaneet piettyä tai oikeammin täytettyä tien routarailot bitumilla.



Ensimmäisenä piti pysähtyä ihailemaan sinisenä köllöttävää Raanujärveä, jossa hohkajäät ajelehtivat lauttoina itäiselle rannalle. Minäpä halusin tietenkin ihania sinikuvia kuvaamaan! Eki otti sillä aikaa oikoset levähdyspaikan lavitsalla. Näin tää meillä käy…





Minä ihailen, kuvaan ja mietiskelen ja toinen ajaa välit. Minä näen matkalla kaikkia kivoja juttuja, luonnon ihmeitten lisäksi tarinoita; umpiruostunut auton raato, hevosniittokone unohtuneena dinomunien keskelle, viisi punaista puseroa kuivumassa, puhumattakaan ahkerien ihmisten puhtaat pihat ja korjatut rakennukset tai jämptit halkopinot. Silmieni ohi vilahtaa niin monenlaista elämää ja tarinaa…





Miettimistä tänään on häirinnyt kyllä eiliset euroviisut ’ juu aaar mai feiritei!’ ’ ai will luus mai maind” vai Waldolaisittain ’ ai vill luus mai kontrol’ kun nuo biisit roikkuivat mielessä iilimatoina eikä ne lähtenyt päästä vaikka välillä yritti viritellä ’mamoa’ tai Laura Voutilaisen Monta montaa. Siis huomautan minulla ei ollut mitään stereonappeja korvissa, vaan päässäni voi soida muutenkin saundeja välillä parempia ja huonompia.





Rajaväylä Torniojoki virtasi vuolaana ja vapaana ja Pellohallenissa Ruotsin puolella bensa maksoi 1,17€ , tankki täyteen ja makeaa Marabou-suklaata massuun. Pellossa mittari näytti +23° C






Siitäpä sitten naapurimaata pohjoiseen. Ups täälläpä onkin tierajoituksena 110 ! On melkoisen kapeaa tietä ja routavaurioita, eli pidä huivista kiinni nyt mennään. Eipä olla ajeltu täällä, mukava katsella ruotsalaisia taloja. Täällä toki puhutaan suomea tai meän kieltä. Tuli kuitenkin vaan mieleen, onkohan kaikissa näissä taloissa sauna? Sauna ei kuulu standardina ruotsalaistaloihin ja millainen se sitten on… me ollaan ulkomailla! Tulemme Bengt Pohjasen ja Lestadiuksen ja Mikael Niemen Pajalaan. Ai juku olispa aikaa ajella näitä teitä ja etsiä se Vittulanjänkä Mikael Niemen kirjan pohjalta.





Kuppilaa etsittiin ja päädyttiin Frassen hampurilaisbaariin. Siinä sai syödä ulkona pyörän vieressä ja ihailla ”city-elämää” ja todeta että lämpöä on ihan oikeesti +24°C, nuoret kulkevat sortseissa, legginseissä ja olemattomeissa topeissa ja pohjoisen karvattomia miehenköriläitä kulkee paidatta, lapset kipittää paljain jaloin ja joka kodin terassilla, pihalla tai rapulla on asukkaat nautiskelemassa hyttysettömästä aurinkokesästä.






Pajalan Frassen baarin tarjoilu; kaksi normaali pientä hampurilaista, yhdet pienet ranskikset, limu ja kahvi ja vedet maksoi 79 kruunua. Inflaatio on laukannut hirmuisesti siitä kun asuin Sveamammanmaalla yli 20 vuotta sitten ja raha on ihan toinen. Tämähän oli halpa tapaus, jotain vähän yli 7 euroa kaikkiaan, kun vertaa Suomen hintoihin. Frassen tarjoilu ja palvelu på svenska tai finska , helppous ja saatavuus saa kyllä tästä minulta 4 miseliinirinkulaa. Ei tietty ollut kovin omaperäistä, eikä kolestrolitonta tai muuten terveellistä, mutta oli ylipäätään joku paikka auki ja ihan pääväylän varrella. Mietin niitä Mikael Niemen kirjan poikien koiruuksia ja ajattelen missähän päin ne pojat mahtoikaan täällä asua...














Jatkamme etelään – korpiteitä. Niihän siinä käy, että Sattajärven kohdalla tupasmättäät kiinnittävät huomiota ja sitten maitolaiturilla istuvat isot emäntä ja isäntä-nuket pysäyttävät meidät kokonaan kuvaamaan. Siinäpä se syy, miksi Varaderolla ei pääse kuin kymmenen kilometriä tunnissa, kun takapenkillä istuu joka ryssänpää- mättäistä (sori sillä nimellä niitä sanotaan täälläpäin) innostuva valokuvaaja.


























Matkan jatkuessa tällä ei-mitään taipaleelta löytyy vielä Laulumaa ja Pimpiö













ihan vain vähän hymyilyttää eikai nyt tämä ollut se Niemen kuuluisa kylä, muutama talo jäljellä. Tämä nimi on kyllä fiinimpi kuin kirjassa.









ja yhtäkkiä jossain kairan keskellä vilahtaa tuulimyllyjä!


Höh! Valtavia nykyajan tuulimyllyjä jökötti Aapuan vaaroilla rivissä mikä minnekin päin vinossa.


Totesimme että tänään ei taida moni kiuas lämmetä näiden siipien avulla – vain yhdet siivet pyörähtelivät hiukan.


Takapenkkiläinen taisteli kuulema kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan apunaan digitaalinen kamera.










Matkan varrella oli siellä ja täällä poroja näykkimässä sitä ensimmäistä vihertävää ruohoa tienvarsipenkoista. Varo siis poroja. Ne on niin tuttuja meille täälläpäin asuville, etten ottanut edes ensimmäistä kuvaa tällä hetkellä sarvettomista poroista.

Aapuan jälkeen tulimme Svansteiniin. Eihän se suomeksi ole häntäheikkiii… Joka tapauksessa siellä on jonkinlainen laskettelukeskus Pullinki. Mutta kylällä näytti olevan joku aivan ihana antiikki-majoitus-kahvila-kokonaisuus pikku kosken rannalla, nimeltä Dränglängan. Taidetta näytti olevan pihalla ja antiikkia sisällä… Tänne mie halluun tulla…


Mutta nyt suuntana Pello, tankin täytettä ja pyörähdettiin kysymään Torniojoen rannassa entisessä Ruotsin tulli-rakennuksessa majailevaan Dessen kahvilaan.


Onko kahvila vielä auki – ei ollut- mutta omistaja myi vielä kahvit ja grillasi samalla sukulaisilleen pihalla pihvejä.
Tässä kahvilassa pitää pistäytyä toistekin. Omistaja oli ystävällinen ja talon vieraiden kanssa jutustelimme paikannimistä ja muista ilmiöistä juotuamme kahvit ja teet eilisten viinereiden kera. Dessenin kahvila Ruotsin Pellossa saa multa palvelullaan 4 miseliiniä, kun tarjosi palvelua, vaikka oli jo pannut kahvilansa kiinni.


Halpa tässä paikassa olisi yöpyä, vain 20€ yö petatuissa pedeissä/hlö ja moponkin sais talliin. Pohdiskelimme ääneen paikallisten kanssa, että Ruotsin kruunu on tällä hetkellä heikkona euroon nähden, että meidän kannattaa nyt Ruotsin puolella tankata, syödä yöpyä ja tehdä ostoksia. Oli mukavan kuulosta jututtaa paikallista väkeä suomeksi, he puhuivat suomea omalla tavallaan ja käyttivät omia ilmaisujaan ja sitten yhdessä käännettiin sanoja ruotsista suomeksi.




Lähtiessä ihmettelimme ovenpielessä olevaa keltavalkosinistä lippua ja saimme kuulla sen olevan epävirallisen Torniolaakson lipun. Niin juuri, siinä on sekä Suomen että Ruotsin lipun värit. Mutta nyt kotiin…




Päivän saldo oli 350 km reitti Tapio-Sinettä-Raanujärvi- Pello (Ruotsi)- Pajala- Sattajärvi –Pimpiö – Ohtajärvi- Aapua- Rantajärvi- Svanstein- Pello(Ruotsin puolta) Pello (Suomi)- Sinettä- Tapio. Aurinko paistoi koko päivän sinitaivaalta, jossa souti pilvenkiehkuroita ja pilvipumpuleita siellä täällä . Matkan saldona sai myös todeta, että vähennetyistä kerrastoista huolimatta oli liikaa päällä. Ota tässä taas selvää, minkä verran pistää päälle, kun toisinaan on liian vähän ja toisinaan taas liian paljon...



Kun tulimme Tapiolle takaisin puoli seitsemän illalla, lämpöä oli liki 20°C ja hiirenkorvat puksahtaneet auki pihakoivussa. Tänään tuli kesä ruskean ruohon kevääseen.