24.7.2009

Matkalla Norjassa osa 10

Maanantaina 20.7.2009

Narvikin venesatamasta

Aamulla nukuimme herroiksi ja aamupalalla sai huomata, että ”Pohjantähteet” -hotellissa oli ihan mukavat aamiaiset ja eväätkin saattoi tehdä matkaan. Niin ja me saimme luvan jäädä toiseksi yöksi. Siispä tänään vain lepäilyä ja rentoutumista ja huomenna suunnitelmissa tiukkaan tahtiin suoraan kotiin yhtenä päivänä yli viisisataa kilometriä.


Rauhaa symboloiva patsas Narvikin keskustassa

Eki lähti tutustumaan sotamuseoon ja minä lataamaan edellisen päivien kuvia ja blogia.

Tämän jälkeen suuntana oli uudelleen edellisen päivän ”vesitornin” näköalamäki, sillä klo 13.00 ja 21.00 päivittäin puhdistuspumput nostattavat automaattisesti geysiirin eli vesisuihkun 45 metrin korkeuteen ja tämän halusimme nähdä. Tätä nähtävyyttä ei kerrota missään esitteessä. Me luettiin rakennuksen seinästä kylttiä ja ihmeteltiin että mitä tuo tarkoittaa niin paikalliset norjalaiset kertoivat, että kyseessä on Narvikin juomavesilaitoksen tapa pitää säiliöt puhtaana.
Tasan klo 13.00 alkoi vettä pursuta torves
ta ja niin sitten näimme kuinka hoitajat innostivat lapsia juoksemaan vesisumun ja -suihkun alta. Arvatenkin sehän oli lapsista kivaa.

Lämpötila oli +16, aurinko paistoi mutta mereltä tuli tuulenvire. Vesisuihku ei kestänyt viittä minuuttia pitempään, joten pikainen kylmäsuihku karaisee vain.
Nopeasti kuivaamaan ja vaatteiden vaihtoon ja takaisin päiväkodille käpöttelemään. Kysyin toiselta hoitajalta käyvätkö he usein täällä ”suihkussa”. Hän kertoi, että tämä on toinen kerta tälle kesälle. Me olemme Narvikissa täällä tällaiset päivät on jo oikeita ”kesäpäiviä” – olemme niin pohjoisessa. Mitähän Suomessa sanottaisiin tällaisesta lystistä???


Hupiajelumme suuntasi pohjoiseen päin Lofoottien ja Altan suuntaan. Tarkoituksena oli bongata sotamuistomerkkejä ja maisemia.

muistomerkkien vieressä punakoivuja...

Siinäpä tuli vastaan mukavia mutkia, vuoria ja sinistä vuonoa, kuin komea silta ja tietunneli.



Löysimme mukavannäköisen Viking hotelli-kahvilan, joka olisi myös edullinen yöpyä. Hinta 850 NOK.

Siinäpä ajatusta, jos ajaisi kotoa Kiirunan kautta kerralla tähän hotelliin Lofooteille mennessä( ei tarvitsisi ajaa Narvikiin), näköalakin mikä upein ja kahvitarjoilu pelasi ja oli laadukasta. Siis kyseiselle kahvipaikalle viisi miseliiniä vai mitä päättelet kuvasta?


Norjalla on trolli eli peikkovillityksensä kun meillä suomalaisilla on joulupukki… niin kylläpä noita peikkoja näki siellä sun täällä, joskus siis ihan mauttomissakin paikoissa… onkohan sama meidän joulupukin kanssa?


Norjassa on myös sitten melkoinen trampoliinivillitys. Tiheästi rakennetulla Narvikin näköalarinteellä saman kadun kolmessa vierekkäisessä talossa könötti ahtaasti trampoliini pihalla. Siis jokaisella pitää olla oma ja varsinkin kun naapurillakin on.

Tällä matkalla on tullut kyllä selväksi, miksi norjalaiset on hyviä urheilijoita ja hiihtomestareita. Eihän se ole mikään ihme. Lapset joutuvat aivan pienestä pitäen jo kotipihalla ja kotitalossa kiipeämään jyrkkiä rinteitä, teitä ja portaita. Siinä myös oli ero, kuntopoluilta tuli ja meni nuoria noin kaksikymppisiä lenkille, meillä siellä käy kuntoilemassa keski-ikäiset laihduttajat ja himoliikkujat. Muutenkin norjalaiset näyttävät täällä laihoilta ja terveiltä ja joka kylästä löytyy urheilukentät ja liikuntahallit. Norja on urheilun suuri maa – sen huomaa.




Norja ompi maa jos on kaikki kaltevaa…
Tällä reissulla opin paljon asioita Norjasta. Tai sanotaan niin päin, etten tiennyt Norjasta juuri mitään – mitä nyt sen että Norja voitti euroviisut tänä vuonna. En tiennyt nimetä montaakaan paikannimeä ennen reissuun lähtöä.
Nyt on joutunut etsimään kartasta vaikka mimmoista nimeä. Se myös hämää, että kartassa ja luonnossa paikannimet oli kirjoitettu eri tavalla, mikä sekoitti joskus. Sitten yritimme opetella lukemaan norjan kielen öötä ja äätä, jotka oli kirjoitettu ø æ.


Opin myös, että suurin osa ymmärsi minun ruotsinkielellä kysymääni ja itse ymmärsin hyvin toisten puhumaa norjankieltä, mutta en kaikkea, taas toisten norjan kielestä ei ottanut selvää edes erkin emäntä.

Mutta enpä ennen tiennyt, että Norjassa vesivoimalat voi olla myös tämännäköisiä putkivoimaloita

Päivän piennarkukkaset

Päivän hupiajelua Narvikissa ja ympäristössä kertyi 100 km.

Ei kommentteja: