Ensimmäinen päivänä :
torstai 9.7 lähtöTapiolta klo 12.55 lämpöä 13,7°, pilvistä
Olimme saaneet pakattua tavarat kaikkiin neljään laukkuun kahdeksi viikoksi. Olimme tehneet matkatavaroiden minimointia. On otettava kaikki tarpeellinen mahdollisimman pieneen tilaan ja pitäisi vielä saada ne helposti käyttöön. On yritettävä miettiä helteet ja viimat sekä paremmat paikat ja leiriolosuhteet. Emme edes tiedä mihin oikein olemme menossa saatikka mihin joudumme.
Nyt harjoittelen vielä blogin kirjoittaminen tällä Acer Aspire miniläppärillä ja sekin on tosi minimalistista. Sormet eksyvät koko ajan vääriin paikkoihin ja silmiä saa siritellä nähdäkseen tekstiä. Läppäri rukka vai onko sittenkin minun hermot jotka joutuu kovaan koetukseen. Toinen huolen aiheeni on että tähän blogiin en pysty tällä koneella kovin muokkaamaan noita kuvia, toivottavasti kuitenkin hotellien laajakaistat pelaavat… Siistitään sitten blogia kotoa käsin..
Ensimmäinen etappimme torstaina oli Tapionkylä- Sinettä- Sonka- Ylitornio- Matarengi- Hedenäset- Haparanda- Tornio-Haparanda Cape East-hotelli. Kilometrejä tänne Haaparantaan tuli 180 km. Jarrutimme Songan raittilla moikataksemme pikku-Leeviä, jota Kaisa- mummu ja Katja-äiti työnsi vuorotellen vaunuissa .
Toisen kerran jarrutimme Lohijärven kohdalla porotokan takia, ruskeaa pomppivaa metsäkaurista en ennättänyt valokuvata.
Silmiäni kuivasi joten pysähdyimme sekä silmiä että kurkkua kostuttamaan Hedenäsetin kylän kivikahvilaan nimeltä- Stencafe, jossa nautimme savupororieskan ja viineripullan puoliksi kahvin ja teen kera. 100 SEK .Tarjottavat olivat perustavaraa, kahvi kuulemma maistui ruotsalaiselle… Katselimme kahvilan koruja, joita paikan isäntä oli hionut ja hopeasta taiteillut ja ne olivat kauniita ja niitä vois ostaa tuliaisiksi mahtuisivat jopa mopolaukkuunkin . Tarjoilu ja palvelu oli kaksikielistä ja ystävällistä . Annan paikalle 3,5 miseliinirengasta.
Tankkasimme Ikean vierestä ST1 – huoltamolta bensan hinta oli 12, 40 kr eli 1,10€ kolmekymmentä senttiä halvemmalla kuin Rovaniemellä.
Etsimme sitten apteekkia Torniosta laktaasit jäi matkasta ja sitten etsimme kirjakauppaa suomalaista lukemista piti saada. Siinä parkkipaikalla odotellessa ohi lentänyt räksä ruikkasi tietysti paskat Varaderon penkille.
Olimme varanneet etukäteen huoneet nettikuvauksen perusteella hotellista Cape East – eli Ruotsin itäisimmästä nurkkasta. Ja silmät ymmyrkäisinä katsoimme tätä kolhoosia. Aivan kuin parakkipytinkejä päällekkäin.
Katse itään päin!
Alueen sijainti on hieno ja päärakennus on vanhaa rakennuskantaa mutta nämä uudet hotellihuoneet on rakennettu kyllä omituisesti. Joku kuulemma sanonut tätä paikkaa Haaparannan uudeksi vankilarakennukseksi. Huoneet sijaitsi siis näissä kuvistakin luhtitaloissa ja tietenkin saimme huoneen ylimmästä kerroksesta. Eikä ollut hissiä, kerros kolme ruotsiksi joka Suomeksi tarkoittaa neljättä kerrosta! Ja kaikki neljä laukkua ylös.
Hotellihuone oli surkean epäkäytännöllisen pieni ja parakkimainen.
Meillä oli pikku köökki i ja hyvät astiat ja mahtava kirkkomaisema yli Torniojoen Suomen puolelle avautui ikkunasta. Sängyt olivat korkeat ja hyvät nukkua. Sängyille täydet pisteet, mutta toi vessa/ suihku. Miksi ihmeessä se peilikaappi oli asennettu niin ylös. että melkein 160 senttinen ei nähnyt peilistä kuin pelkän oman hiustupsunsa.!!!????
Joten hampaiden pesu ja naaman puhdistus täytyi taiteilla varpaillaan, jotta näki jotain peilistä. Höh! Onko muka kaikki ruotsalaiset kaksi metrisiä viikinkejä?
Tämä teatterikappale nousee yhdeksi parhaimmista esityksistä joita olen nähnyt. Kiitos Haaparannan serkulle, kun sait hommattua meille liput!!!
Bengt Pohjasen Sotaoopperan pääsanoma oli selkeä: sota on mieletön ja sodassa kärsijän osaan jäävät aina tavalliset ihmiset. ” Lapset jäävät kyynelten rajalle” . Puvustus oli huolellista työtä, samoin esiintyminen. Esiintyjät lauloivat hyvin, kun vielä ajattelee että suurin osa porukasta oli vapaaehtoisia amatöörejä. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Tuuli oli pohjoisessa, joten kävelystä kuumennut kroppani alkoi loppuajasta kaipailemaan hotellille jättämääni mopotakkia. Me pysyimme kuivina ja sain monta kuvaa näpsästyä - siellä sai kuvata.
Sitä tässä mietin – mietinköhän joskus liikaa… niin toinen upea teatterispektaali Oulun Teatriasta nousee myös korkeimmille sijoille oli Mikael Niemen kirjaan ”Musiikkia Vittulanjängältä”, hänkin on Pajalan-poikia kuten Bengt Pohjanen ja nämä kaksi ruotsalaista kirjailijaa eivät taida olla puheväleissä keskenään.
Vielä ennen yöpuulle menoa kävimme Ala carte-ravintolan viime minuuteilla jotain pientä syömässä. Eli söimme alkupalat Skagen Toast, eli toi katkarapu leipäset ja toinen oli joku Brucetta tai sinnepäin ja ai että olivat hyviä. Tarjoilu oli ystävällistä, asiantuntevaa ja ruuat erittäin maittavia. Täydet viisi miseliiniä a la carte ravintolalle.
Hotelliin näytti kuuluvan leirintä-alue ja siellä oli telttailijoita ja matkailuautoilla ja vaunuilla tulleita ja parkkipaikka oli illasta täynnä. Ulkona löytyi käyttöön uima-allas ja sauna-osasto, Eki nautti saunalöylyistä ja uintipyrähdyksestä vielä illan päätteeksi ihan yksin kun minä muotoilin tekstiä väsyneillä silmillä, jotka saisin lähettettyä huomenissa Doroteasta kuvien kera toivottavasti.
Olimme saaneet pakattua tavarat kaikkiin neljään laukkuun kahdeksi viikoksi. Olimme tehneet matkatavaroiden minimointia. On otettava kaikki tarpeellinen mahdollisimman pieneen tilaan ja pitäisi vielä saada ne helposti käyttöön. On yritettävä miettiä helteet ja viimat sekä paremmat paikat ja leiriolosuhteet. Emme edes tiedä mihin oikein olemme menossa saatikka mihin joudumme.
Nyt harjoittelen vielä blogin kirjoittaminen tällä Acer Aspire miniläppärillä ja sekin on tosi minimalistista. Sormet eksyvät koko ajan vääriin paikkoihin ja silmiä saa siritellä nähdäkseen tekstiä. Läppäri rukka vai onko sittenkin minun hermot jotka joutuu kovaan koetukseen. Toinen huolen aiheeni on että tähän blogiin en pysty tällä koneella kovin muokkaamaan noita kuvia, toivottavasti kuitenkin hotellien laajakaistat pelaavat… Siistitään sitten blogia kotoa käsin..
Ensimmäinen etappimme torstaina oli Tapionkylä- Sinettä- Sonka- Ylitornio- Matarengi- Hedenäset- Haparanda- Tornio-Haparanda Cape East-hotelli. Kilometrejä tänne Haaparantaan tuli 180 km. Jarrutimme Songan raittilla moikataksemme pikku-Leeviä, jota Kaisa- mummu ja Katja-äiti työnsi vuorotellen vaunuissa .
Toisen kerran jarrutimme Lohijärven kohdalla porotokan takia, ruskeaa pomppivaa metsäkaurista en ennättänyt valokuvata.
Silmiäni kuivasi joten pysähdyimme sekä silmiä että kurkkua kostuttamaan Hedenäsetin kylän kivikahvilaan nimeltä- Stencafe, jossa nautimme savupororieskan ja viineripullan puoliksi kahvin ja teen kera. 100 SEK .Tarjottavat olivat perustavaraa, kahvi kuulemma maistui ruotsalaiselle… Katselimme kahvilan koruja, joita paikan isäntä oli hionut ja hopeasta taiteillut ja ne olivat kauniita ja niitä vois ostaa tuliaisiksi mahtuisivat jopa mopolaukkuunkin . Tarjoilu ja palvelu oli kaksikielistä ja ystävällistä . Annan paikalle 3,5 miseliinirengasta.
Tankkasimme Ikean vierestä ST1 – huoltamolta bensan hinta oli 12, 40 kr eli 1,10€ kolmekymmentä senttiä halvemmalla kuin Rovaniemellä.
Etsimme sitten apteekkia Torniosta laktaasit jäi matkasta ja sitten etsimme kirjakauppaa suomalaista lukemista piti saada. Siinä parkkipaikalla odotellessa ohi lentänyt räksä ruikkasi tietysti paskat Varaderon penkille.
Olimme varanneet etukäteen huoneet nettikuvauksen perusteella hotellista Cape East – eli Ruotsin itäisimmästä nurkkasta. Ja silmät ymmyrkäisinä katsoimme tätä kolhoosia. Aivan kuin parakkipytinkejä päällekkäin.
Katse itään päin!Alueen sijainti on hieno ja päärakennus on vanhaa rakennuskantaa mutta nämä uudet hotellihuoneet on rakennettu kyllä omituisesti. Joku kuulemma sanonut tätä paikkaa Haaparannan uudeksi vankilarakennukseksi. Huoneet sijaitsi siis näissä kuvistakin luhtitaloissa ja tietenkin saimme huoneen ylimmästä kerroksesta. Eikä ollut hissiä, kerros kolme ruotsiksi joka Suomeksi tarkoittaa neljättä kerrosta! Ja kaikki neljä laukkua ylös.
Hotellihuone oli surkean epäkäytännöllisen pieni ja parakkimainen.
Meillä oli pikku köökki i ja hyvät astiat ja mahtava kirkkomaisema yli Torniojoen Suomen puolelle avautui ikkunasta. Sängyt olivat korkeat ja hyvät nukkua. Sängyille täydet pisteet, mutta toi vessa/ suihku. Miksi ihmeessä se peilikaappi oli asennettu niin ylös. että melkein 160 senttinen ei nähnyt peilistä kuin pelkän oman hiustupsunsa.!!!????
Joten hampaiden pesu ja naaman puhdistus täytyi taiteilla varpaillaan, jotta näki jotain peilistä. Höh! Onko muka kaikki ruotsalaiset kaksi metrisiä viikinkejä?
Hotellin ulkonäöstä miinus viisi miseliiniä. Hotellin henkilökunnan avuliaasta ja kohteliaasta palvelusta 4 miseliiniä mutta huoneesta vain 2 tosin näköala oli nelosen luokkaa. Täytyy sanoa että elämys tämäkin hotelliyö.
Kauaa ei hotellia kerinnyt kauhistella, sillä oli ennätettävä Sotaooppera-esitykseen. Ja tämä ulkoilmaooppera oli mahtava kulttuuripamaus-avaus reissullemme.
Tämä teatterikappale nousee yhdeksi parhaimmista esityksistä joita olen nähnyt. Kiitos Haaparannan serkulle, kun sait hommattua meille liput!!!
Bengt Pohjasen Sotaoopperan pääsanoma oli selkeä: sota on mieletön ja sodassa kärsijän osaan jäävät aina tavalliset ihmiset. ” Lapset jäävät kyynelten rajalle” . Puvustus oli huolellista työtä, samoin esiintyminen. Esiintyjät lauloivat hyvin, kun vielä ajattelee että suurin osa porukasta oli vapaaehtoisia amatöörejä. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Tuuli oli pohjoisessa, joten kävelystä kuumennut kroppani alkoi loppuajasta kaipailemaan hotellille jättämääni mopotakkia. Me pysyimme kuivina ja sain monta kuvaa näpsästyä - siellä sai kuvata.
Sitä tässä mietin – mietinköhän joskus liikaa… niin toinen upea teatterispektaali Oulun Teatriasta nousee myös korkeimmille sijoille oli Mikael Niemen kirjaan ”Musiikkia Vittulanjängältä”, hänkin on Pajalan-poikia kuten Bengt Pohjanen ja nämä kaksi ruotsalaista kirjailijaa eivät taida olla puheväleissä keskenään.
Vielä ennen yöpuulle menoa kävimme Ala carte-ravintolan viime minuuteilla jotain pientä syömässä. Eli söimme alkupalat Skagen Toast, eli toi katkarapu leipäset ja toinen oli joku Brucetta tai sinnepäin ja ai että olivat hyviä. Tarjoilu oli ystävällistä, asiantuntevaa ja ruuat erittäin maittavia. Täydet viisi miseliiniä a la carte ravintolalle.
Hotelliin näytti kuuluvan leirintä-alue ja siellä oli telttailijoita ja matkailuautoilla ja vaunuilla tulleita ja parkkipaikka oli illasta täynnä. Ulkona löytyi käyttöön uima-allas ja sauna-osasto, Eki nautti saunalöylyistä ja uintipyrähdyksestä vielä illan päätteeksi ihan yksin kun minä muotoilin tekstiä väsyneillä silmillä, jotka saisin lähettettyä huomenissa Doroteasta kuvien kera toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti